Kiertomatkat

 

Kiertomatkoja voi olla monenlaisia riippuen matkakohteista. Baltiassa ja Pohjoismaissa matkataan useimmiten bussilla. Keski- ja Etelä-Eurooppaan tehdään myös ”suuria kiertomatkoja” bussilla, jolloin tutustumiskohteita on eri maissa ja kaupungeissa.

Kiertomatkoja voidaan järjestää joko puhtaasti bussimatkana tai sitten erilaisia variaatioina (bussi-lento, lento-bussi) tai lentomatkoina.

Lentokohteina ovat olleet mm. Budapest, Wien, München, Bryssel, Amsterdam, Praha, Berliini ja Milano.

Järjestämme myös kiertomatkoja niin, että kohteeseen lennetään meno-paluuna. Perillä on paikallinen bussi ja kiertomatka voi alkaa. Esim. Kroatian, Slovenian, Italian sekä Irlannin kohdalla tämä järjestely toimii parhaiten, koska muuten matkustusaika venyisi ihan liian pitkäksi.

Kiertomatkoilla meillä on useimmiten mukana matkanjohtaja, joka hoitaa kaikki käytännön asiat matkan aikana. Hän antaa yleistietoa maasta ja kohteista. Kaupunkikohteissa hänellä on apunaan paikallinen opas, joka taas tuntee oman kohteensa parhaiten. Opintomatkoilla tarvitaan tavallisesti tulkki, joka hoitaa kielenkääntämisen tutustuttaessa erilaisiin ammattikohteisiin. Maasta riippuen tulkki lähtee ryhmän mukaan Suomesta tai sitten järjestämme tulkin kohdemaassa.

Matka-Mainio Oy

Syvärintie 15, 73300 NILSIÄ

Palvelemme arkisin klo 9-17

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.